sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Lo-Han-Kuo Beverage

Nykyään vähänkin paremmin varusteltujen kauppojen hedelmätiskit notkuvat mitä erilaisimpia ja eksoottisempia hedelmiä sekä vihanneksia ja kaikenlaisiin uutuuksiin, useimmiten vuosikymmeniä kestävällä, terveellä epäluulolla ja välttelyllä suhtautuvat suomalaisetkin ovat jo melkoisia tekijöitä esimerkiksi chilien kasvatuksessa ja syönnissä. Alkaakin olla harvinaista löytää hedelmä, jolle ei vielä ole olemassa minkäänlaista suomenkielistä nimeä.

Jos suomalaisen nimen puuttumisen vielä voisikin ymmärtää, niin siinä vaiheessa, kun tuotteella ei ole edes vakiintunutta englanninkielistä nimeä, ollaan jo hyvin syvissä ja tutkimattomissa vesissä.

Kaikki nämä ehdot täyttävä tuote on kuitenkin olemassa ja se on hedelmä nimeltään Lo-Han-Kuo. Tämä Kaakkois-Aasiassa ja eteläisessä Kiinassa jo pian tuhannen vuoden ajan tunnettu hedelmä on länsimaissa melko tuore tuttavuus enkä henkilökohtaisesti ole nähnyt sitä myynnissä ainoankaan vierailemani kaupan hyllyissä. Kuvista päätellen 5-7 senttimetriä halkaisijaltaan oleva hedelmä muistuttaa lähinnä parikymmentä vuotta seurakäytössä ollutta, kolmen kilon painoista poikain kuulaa.

Lo-Han-Kuo tunnetaan erityisen hyvin perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä, jossa siitä valmistettua juomaa on käytetty muun muassa flunssan, liikalihavuuden, vatsan alueen ongelmien, diabeteksen ja sydänkohtauksien hoitoon. Kyllä, luitte oikein, sydänkohtauksien. Mitä erikoista tässä, yleensä ainoastaan kuivattuna käytetyssä hedelmässä sitten on? Eräs merkittävimmistä Lo-Han-Kuon ominaisuuksista on sen makeus. Hedelmästä saatava uute on jopa 300 kertaa tavallista sokeria makeampaa mutta sisältää tästä huolimatta ainoastaan minimaalisen määrän kaloreita ja hiilihydraatteja.

Löysin paketillisen Lo-Han-Kuo –hedelmän uutetta sisältäviä ”brikettejä” Tampereelta, Tullintorin kauppakeskuksessa sijaitsevasta ja aasialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneesta East Asia Martista. Tuotteen valmistaja on vaatimattomasti nimetty, kiinalainen Wuzhou King Three Coins Kang Shou Health Beverage Corporat i on Limited (sic). Plussaa tulee heti kättelyssä yritysnimen engrishistä.  Hinta ei varsinaisesti päätä huimannut (1,70€) ja kyseisestä määrästä valuuttaa luovuttuani sain vastineeksi seuraavanlaisen rasian:

Kuula on mennyt särki

Jos osaa suomalainen pakata elintarvikkeet tiiviisti ja moninkertaisesti, niin samaa voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa myös hieman idempänä asuvasta kiinalaiskansasta. Yksi iso, pahvista valmistettu pakkaus sisältää läpinäkyvään muoviin pakattuna tusinan pienempiä pahvipakkauksia, jotka puolestaan sisältävät hieman kovempaan muovikääreeseen kiedottuina yhteensä 24 ruskeaa, parin tavallisen sokeripalan kokoista brikettiä itse tuotetta. Huh, huh! Sotilaallisen tarkasta halvan pahvin käytöstä päätellen nämä varmaan pakataan samalla tehtaalla, missä jo kovasti haalentunutta puna-aatetta puolustavan Kiinan Kansanarmeijan loputtomaan myllyyn tuotetaan kaikenlaista paukkuvaa ja sirpaloituvaa kivaa.

Jos tällaisen ostaa muuten ulkomailta, ei välttämättä sitten kannata poistaa brikettejä rasiasta ja kääreistä, tai seurauksena voi olla intiimejä hetkiä tullitarkastajan kumihansikkaiden kanssa (tai mikäs siinä, jos sellaisesta tykkää), sen verran paljon nämä ruskeat palikat muistuttavat erästä suhteellisen miedoksi huumausaineeksi luokiteltavaa tuotetta!

Paketissa on tohtorisetämäisen tarkka ohje siitä, miten brikettejä tulisi käyttää (yksi kimpale tuotetta desiin kiehuvaa vettä, nautitaan kaksi kertaa päivässä), johtuen varmasti siitä, että tätä käytetään oikeasti lääkkeenä kiinalaisen lääketieteen muinaisessa ja mystisessä maailmassa. Oman kokemukseni perusteella suosittelisin kuitenkin tuplaamaan käytetyn vesimäärään, sillä desi Lo-Han-Kuo –hauduketta maistuu lähinnä aspartaamilla makeutetulle siirapille. Hedelmän osuus tuotteessa on varsin suuri, pakkauksen mukaan 95 %. Jäljelle jäävät 5 % koostuvat perinteisestä ruokosokerista.

Hieman ohjetta enemmän vettä lisäämällä Lo-Han-Kuo – juomasta saakin aikaan ihan mukavan makuisen, makean ja kuuman uutejuoman. Maku ei ole läntisenkään kielen nystyille mitenkään vieras, lähinnä sokerisen makea ripauksella jonkinlaista hedelmäisyyttä. Kyllä tätä kylmän päivän piristeeksi kiskoo ihan mielellään ja flunssajuomana hakkaa maussaan perinteisen kuuman marjamehun 100-0. Varsinkin näin diabeetikon kannalta juoma on mukava tuttavuus siinä mielessä, että se ei omien testieni perusteella vaikuta kovinkaan paljoa verensokeriin ja on vieläpä makeudessaan aito luonnontuote. Mikäli painoa on päässyt kertymään liikaa ja sitä on tarkoitus saada pois, niin laihdutuskuurin yhteydessä tällä voi mainiosti ja hyvällä omallatunnolla tyydyttää myös likaiset makeanhimontarpeensa kuurin siitä kärsimättä.

Rappeutuneen ja kilkkiset tiukasti lääkefirmojen pihdeissä pyristelevän länsimaisen lääketieteen testien mukaan Lo-Han-Kuolla on seuraavia hyviä ominaisuuksia:

                      o Toimii antioksidanttina
                      o Alentaa verensokeria (ainakin jäniksillä testattuna)
                      o Vahvistaa vastustuskykyä (ainakin hiirillä testattuna)
                      o Ehkäisee mononukleoosia aiheuttavan viruksen toimintaa

Tuote ei myöskään ole millään tavalla myrkyllinen, joten jos ei halua noudattaa kiinalaisen lääketieteen suosituksia, niin päivässä voi huoletta kumota sisuksiinsa useammankin kupillisen. Suosittelen kokeilemaan lämpimän makeasti.

MAKU: MAKEA!

HAJU: Makea, hieman tunkkainen

Kokonaisarvosana:  4- / 5

1 kommentti:

  1. Erittäin hyvä sivumauton makeuttaja mm. cafelatteen. Eikä kaloreita eikä arveluttavaa kuten aspartaami. Nimim. mies Treelta

    VastaaPoista