Duriotrilogia osa III: Kuninkaan Paluu

Suuren durioseikkailun edellinen osa päättyi Hedelmien Kuninkaan kannalta karvaaseen takaiskuun: sen ylevä koostumus oli tärvelty kaiken valtakunnan siirapeilla, jalo aromi taitettu kookosmaidoilla ja uljas kokonaisuus hukutettu sokeriin. Vaikka lopputulos olikin ympäristön hyvinvointia ja makunystyjään ajattelevan kuluttajan kannalta varsin onnistunut, ei toffeekarkiksi pusertaminen yksinkertaisesti ole vain sopiva kohtalo majesteettiselle duriolle.

Mutta keskelle synkkyyttä ja kaiken olevaisen alennustilaa ilmaantui viimeinkin toivonkipinä, uusi haastaja. Läheltä kuninkaallisen hedelmän kotisijoja, tuhansien kilometrien päässä sijaitsevasta Thaimaan valtakunnasta asti, matkasi East Asia Martin notkuvien hyllyjen kautta käteeni ja kotiini ytimekkäästi nimetyn tuotantoyhtiö Durion musta hevonen: Durian Chips. Olisiko tästä, kesäisiin väreihin verhoutuneesta, tuotteesta palauttamaan hedelmien kuninkaalle kuuluva kunnia ja loisto?

Vinkki Google Translatoria sokeasti ENG-FIN käännöksiin käyttäville yrityksille: Nämä ovat duriolastuja, eivät "Durian Pelimerkkejä"

En enää tiennyt mitä odottaa duriolastuilta edellisten, täysin toisistaan eronneiden duriotahnan ja  toffee-durio-experiencen jälkeen. Ensimmäinen havainto pussin avaamisen jälkeen oli se, että pahalta eivät sipsit ainakaan haisseet, sillä tuoksu muistutti hennossa makeudessaan todella paljon monille tuttuja, kuivattuja banaanilastuja. Koostumukseltaan lastut olivat 1:1 perus perunalastujen kanssa, eli kullankeltaisia ja kevyesti (palmu)öljyseoksessa paistettuja. Mutta minkälainen olisikaan siivutetun ja öljypaistetun kunkun maku? Mietin vielä ennen maistamista, että josko tässä olisi jonkinlainen koira haudattuna (kuvainnollisesti) ja maku ei vastaisikaan millään tavoin houkuttelevaa tuoksua? Tällaista tiedetään tapahtuneen ennenkin…

Mutta ei, kyllä kuningas lunastaa antamansa lupaukset täysin: Maku oli uskomattoman hyvä! Duriolle tyypillisestä "öljybensaan upotettu, mätä sipuli" –tyylisestä kamaluudesta ei ollut tässä tuotteessa mitään jälkiä, vaan makua saattoi kuvailla herkullisen miedoksi. Rapeista lastuista löytyi samaan aikaan miellyttävää, hedelmäistä makeutta sekä vastapainona hentoa suolaisuutta. Tasapaino kahden makumaailman välillä säilyi kuin ammattimaisella nuorallatanssijalla. Pussillinen hupeni ennätysajassa ja mieli teki lähteä hakemaan testin kontrollivälineeksi vielä toinenkin mokoma.

Täytyy myöntää, että en ole koskaan aiemmin uskonut, että näin kameleonttimaista ruokatarviketta voisi olla edes olemassa. Eri tavoin prosessoituna ja valmistettuna durioiden maku muuttuu radikaalimmin kuin suomalaisten kilpahiihtäjien kertomukset dopinginkäyttökokemuksistaan. Tässä tapauksessa valmistusaineina ei ole käytetty durion lisäksi muuta kuin sitä palmuöljyä ja pikkuisen sokeria. Riemua lisää sekin, että valekuninkaiden ja muiden teeskentelijöiden käyttämää natriumglutamaattia tai muitakaan säilöntäaineita ei ole mukana laisinkaan. Mutta onko kuninkaalla sittenkään tarjota alamaisilleen pelkkää iloa ja loistetta?

Kaikella hyvällä on vastapainonsa ja tässä tapauksessa kuun pimeää puolta edustaa tuotteen hinta: Alle sadan gramman pussi duriolastuja maksaa jo päälle viisi euroa. Muutaman sadan gramman "huge"-koon paketissa Tampereen Siam Housessa näin jopa yli yhdeksän euron hintapyynnön!  Mutta hei, todellinen kuningas tietää arvonsa ja kantaa raskaan hintalappunsa ylväästi. Jos rahvaalla ei ole varaa majesteetin uhrautumisesta sen likaisiin kitoihin maksaa, niin syökööt sitten kaksitahtista sipuliduriotahnaa. Se on halpaa, you filthy peasants!

Kaiken kaikkiaan Durian Chipsit olivat loistokokemus ja viimeistään tämä testi sai minutkin uskomaan mainitun erikoisen hedelmän ihmeominaisuuksiin, ainakin maun suhteen.

Mutta nyt, riittäköön puhe! Riemuitkaat, oi kärsinyt kansa! Pimeys ja vääräoppisuus on karkoitettu! Lähettäkää airuet viemään viestejä ja puhaltakaa trumpetein ilosanomaa koko kansalle: Kuningas on palannut!

HAJU: Hento, makeanimelä, banaanilastumainen

MAKU: Rapea, mieto, suolaista ja makeaa sekaisin, hennon hedelmäinen, rasvainen

Kokonaisarvosana: 5- / 5

Duriotrilogia osa II: Toffeen Vastaisku

Herranpieksut sentään! Hedelmien haisevan kuninkaan, durion, aitous on onnistuttu häpäisemään ja siitä on valmistettu länsimaistenkin nassikoiden makuun sopivia toffeekarkkeja. Näin voi käydä vain, kun itä kohtaa lännen, oksettava durio makoisan toffeen!

Aiemassa blogijulkaisussa kirjoitin kaakkoisaasialaisesta duriohedelmästä, jonka tuominen esim. joihinkin kyseisen maanosan hotelleihin ja julkisiin liikennevälineisiin on lailla kielletty johtuen hedelmän vähintäänkin omintakeisesta tuoksusta ja mausta. Siis erittäin vahvasta ja omintakeisesta tuoksusta sekä mausta. Samaan syssyyn testattu, ”Durian Cake” soitti aromaattiset alkusointunsa ja lunasti vahvasti duriosta annetut lupaukset ja varoitukset. Mutta nyt vuorossa on duriotarinalle jatkoa seuraavan tuotteen nimissä.

Jos aiemmin maistelemani duriotahna sopikin, ainakin maultaan, hedelmien kuninkaan haisevaan imagoon, niin samaa ei voi sanoa Thaimaalaisen Boonchai Durian Product Co., Ltd. – yhtiön valmistamista toffeekarkeista. ”Durian Toffeessa”  durion pistävä tuoksu ja kaksitahtibensiinin aromirikas maku on hukattu lähestulkoon täysin kookosmaidon , siirapin ja sokerin alle.

Ostin kuvassa olevan pussin duriotoffeeta, pienen syrjähypyn jälkeen, jälleen Tampereen East Asia Martista himpun verran alle kolmella eurolla.

Majesteetti! Mitä teille onkaan tehty?!

Avasin tiukasti muovikalvolla sinetöidyn pakkauksen ja odotin kohtaavani durion huumaavan ominaishajun, mutta yllätyksekseni sainkin sieraimiini vain vienon tuulahduksen makeaa toffeeta jossa oli etäisenä muistona entisistä suuruuden ajoista heikko duriontuoksu. Kaikki toffeet oli pakattu yksittäin värikkäisiin kääreisiin, kyseisten mellien ulkonäön ollessa muutenkin ilahduttavan kotitekoinen. Tuote sisältää 35 % duriota, 30 % sokeria, 25 % kookosmaitoa ja 10 % siirappia.

Valmistauduin makuaistillisesti vieläkin melkoiseen duriotrippiin laittaessani ensimmäisen toffeen suuhuni, mutta ei, ei iskenyt kuin vatsavaivoista kärsivä ninja tämä karkki. Sen sijaan karkin aromi oli ällistyttävän hyvä ja harmoninen sekoitus kookosta, sokeria ja duriota. Jotain toffeen helposta lähestyttävyydestä kertoo sekin, että tarkasta ja vaativasta maustaan tunnettu puolisoni sai syötyä kokonaista yhden karkin ilman sen kummempia valituksia, eikä naapurin lemmikkikarhukaan juossut uikuttaen kohti horisonttia hönkäistyäni parin karkin jälkeen sitä kohden.

Duriotoffeessa on onnistuttu löytämään tyylikkään hienostunut balanssi kaikkien valmistusaineiden välille ja hedelmän itsensä omalaatuinen aromi on tällä kertaa ainoastaan sivuroolissa. Se on oikeastaan todella hyvä asia, sillä näitä syö mielellään ihan muutenkin, kuin hampaat irvessä blogijuttua varten. Sanoisin, että tämä tuote sopii mietoudessaan ja tuttuudessaan mainiosti durion makuun ensi kertaa tutustuville (senkin vässykät!) tai muuten vain tavanomaiseen toffeeseen kyllästyneille. Hedelmää on käytetty juuri sopivassa suhteessa, joten se ei huumaa aisteja vaan antaa toffeesekoitukselle pikantin ja eksoottisen maun. Haittapuolena on luonnollisesti se, ettet voi enää karkottaa petoeläimiä ja pedofiilejä hengityksesi voimalla.

Suosittelen testaamaan!

 

HAJU: Mieto, jonkin verran pistävän tunkkainen

MAKU: Makea, toffeemainen. Hieman duriomaista tunkkaisuutta

Kokonaisarvosana: 4 / 5 

STAY TUNED FOR PART THREE!!

Durian Cake - Duriotahna

Onko sinulla liian raikas hengitys? Haluatko herättää kauhua linja-autossa vieressäsi istuvassa lajitoverissa? Oletko halunnut aina karkottaa villipetoja pelkän uloshengityksesi voimalla? Jos kuulut siihen marginaaliporukkaan, joka vastaa yhteenkin edellä mainituista asioista ”kyllä”, niin nyt on ennenaikainen joulu vähintäänkin kaksine pukkeineen koittanut sinulle! Joulun paras paketti ei tule Korvatunturin tuiskuista, vaan Kaakkois-Aasian viidakoista. Lahjasi nimi on Durian Cake, 100 gramman pötkö täynnä sanoinkuvaamatonta aromien taikaa! Mutta painetaanpa vielä jarrua, tunkeudutaan aluksi hieman syvemmälle aiheeseen ja katsotaan, mitä kummaa tämmöinen ”durian” oikein sitten on?

Durian (tai Durio) on jälleen kerran eräs hedelmä, jolle ei varsinaista suomenkielistä nimeä ole vielä keksitty. Tämä kookas, 1-5 kilon painoiseksi kasvava piikkipallo on erittäin korkealle arvostettu sen alkuperäisissä kotimaissa, Malesiassa ja Singaporessa, joissa duriota kutsutaan ”Hedelmien Kuninkaaksi”. Mikä duriosta sitten tekee millään tavalla ihmeellisen? Annetaanpa Yhdysvaltalaisen ruokakirjailija Richard Sterlingin kuvailla hedelmän tuoksua meille:

  

” Hajua kuvaa parhaiten yhdistelmä sianpaskaa, tärpättiä ja sipuleita kuorrutettuna käytetyllä urheilusukalla”.

Kyllä. Kympin oppilaat tajusivat jo tässä vaiheessa, että durio ei tuoksu, vaan se lemuaa. Sitä pidetään yleisesti kaikista maailman hedelmistä aromiltaan voimakkaimpana. Eräät eläimet haistavat durion lähestulkoon kilometrin päästä ja ihmisnenäänkin sen aromi tuntuu jo ennen visuaalisen kontaktin saavuttamista. Haju myös tarttuu niin tehokkaasti, että etenkin Singaporessa sen tuominen julkisiin liikennevälineisiin, hotelleihin ja lentoasemille on kielletty virallisin kieltotauluin! Jäyhän perverssit saksalaisetkin ovat jo löytäneet tämän hedelmän ja kutsuvat sitä osuvasti nimellä ”Stinkfrucht”, eli suomeksi jotakuinkin ”Haisulihedelmä”.

Tuoretta duriota on Suomesta melko vaikeaa löytää, mutta onneksi lähelle samaa elämystä voi päästä myös säilöttyjen ja muulla tavoin ajan mädättävää hammasta kestämään tehtyjen duriotuotteiden avulla. Eräs tällainen on Thaimaassa valmistettu, sokeroitua duriotahnaa sisältävä pötkäle, jonka nimi on flirttailematon ”Pure Durian Cake”. Valmistajana toimii J&J Agri-Pro co., ltd. Pötkö tätä tavaraa siirtyi käsiini parin euron hinnalla Tampereen Siam Housen (Kyllä, nyt oli jo aika vaihtaa paikkaa pois East Asia Martista, ennen kuin saan kiinalaisen triadin palkkamurhaajat perääni…) kattavista valikoimista. Jälleen kerran on todettava, että en lainkaan tiennyt, mitä olin ostamassa. Pötkö näytti siltä, että se saattaisi sisältää jotakin makeaa ja sokeroitua hedelmätahnaa, joten nappasin sen mielenkiinnosta mukaani. Vähänpä tiesin, mitä tuleman pitää…

Niin pieni, niin viattoman näköinen...

 

Kotiin päästyäni avasin muoviin pakatun pötkön innolla ja valmistauduin makeaan elämykseen. En durioneitsyenä (ja edelleen täysin tietämättömänä siitä, mitä oikein olin suuhuni panemassa) antanut pistävän tuoksun hämmentää itseäni, vaan haukkasin innokkaasti pötköstä palasen vaseliininväristä tahnaa. Ensireaktio oli hämmästynyt ”mitä hel***tiä tämä oikein on?!” Ajattelin vaistomaisesti tuotteen olevan pilalla tai vähintäänkin syötäväksi kelpaamatonta. Maku toi ensimmäisenä mieleen mädän sipulin yhdistettynä kaksitahtiseen bensiiniin ja…no, johonkin. Jätin lopun pötkön syömättä ja sukelsin internetin syvyyksiin etsimään tietoa siitä, mitä ihmettä oikein olin syönyt ja kauanko minulla olisi vielä elinaikaa jäljellä.

Hektisen tiedonhakutuokion jälkeen alkoi pikkuhiljaa selvitä, että juuri tällaiselta tuotteen kuuluukin maistua ja että en ollut vahingossa tullutkaan syöneeksi palaa tiivistettyä kaksitahtibensaa. Siirryin takaisin maistelemaan tätä ihmeellistä tekelettä ja söin pötköä pala palalta eteenpäin. Makuun tottui yllättävän nopeasti, eikä koko sadan gramman tahnamäärän syöminen ollut lainkaan ylivoimainen suoritus. Maku oli kyllä edelleen suoraan sanottuna jumalattoman omituinen. Tarjosin tieteen nimissä palan hedelmien kuninkaasta puserrettua tököttiä myös pahaa aavistamattomalle avovaimolleni. Tuloksena oli osaksi painokelvotonta tekstiä ja yökkimistä. Jos makuaisti ei ole jollakin tavoin hieman oudompiin makuihin tottunut, niin durio on varmasti sellainen pommi, että oksat pois…

Ai niin, ei muuten sitten kannata tätä vedellä kitusiin, jos on lähdössä ensitreffeille ja aikoo vielä mahdollisesti joskus saman henkilön kanssa toisenkin kerran tavata (paitsi tietenkin jos tykkäät käydä treffeillä ihmissusien, epäkuolleiden tms. vekkuleiden kanssa). Duriotahnan päälle henki nimittäin haisee samalle, kuin jos olisit kaivanut pari viikkoa vanhan kalmon ylös hautuumaalta ja syönyt siitä palasen. Toisaalta tälle ominaisuudelle voisi keksiä oivaa hyötykäyttöäkin: Pirkanmaalaisen Mänttä-Vilppulan kunnan asujaimisto on nimittäin kuohuksissaan siitä, että kunta on päättänyt lopettaa koululaistensa taksikyydit alueella, jossa on tavattu karhuja. Koululaisille on sen sijaan jaettu kello, jota kilisyttämällä he voivat ajaa nälkäisen mesikämmenen pakosalle. Nyt oliskin kunnan päättäjillä loistava mahdollisuus säästää vielä hiukan enemmän rahaa ja taata lasten turvallisuus paitsi karhuja, niin myös kaikenlaisia muitakin eläviä olentoja vastaan yksinkertaisen durioaseen avulla. Toimintaohje on seuraavanlainen:

1) Jos huomaat uhan (esim. karhu) lähestyvän, ota salainen aseesi taskusta ja poista suojakelmu.

2) Haukkaa pala ja pureskele hyvin.

3) Mikäli uhkaava eliö tulee lähemmäksi, hönkäise kohti.

4) Katsele tuskasta ja pelosta ulisevan uhan pakenemista metsään

Huom! Mikäli et ole yksin, huuhtele suusi suuvedellä heti aseen käytön jälkeen, muuten myös viattomat toverisi ja muut sivulliset joutuvat välittömään vaaraan!

Kaiken tämänkin jälkeen minun on pakko sanoa, että suosittelen kokeilemaan tätä tavaraa, ainakin edes yhden kerran. Mitään muuta tämän makuista on tuskin olemassakaan. Itse totuin erikoiseen aromien ilotulitukseen nopeasti, mutta uskon, että jotkut eivät kykene tätä syömään lainkaan. Ainoa tapa todeta, kumpaan ryhmään kuulut, on rientää ostamaan oma patukka ja testailla meneekö alas ja pysyykö alhaalla. Kokemus ei edes tule kahta euroa kalliimmaksi ja jos et itse pysty syömään, niin pistä vahinko kiertämään tarjoamalla loput pahaa aavistamattomille ystäville!

PS. Blogin kirjoittaja sanoo irti vastuunsa mahdollisista parisuhteen hajoamisista, naapuririidoista, kanarialintujen kuolemista, väestönsuojeluhälytyksistä, kemiallisten aseiden käytön sopimusrikkeistä ja vatsahuuhteluista joita duriotahnan käytöstä voi aiheutua. Mahdollisissa euroalueen romahtamisen jälkeisissä katutappeluissakin kannattaa pitää kaasunaamari mukana siltä varalta, että vastapuolella on muutamia tällaisia asearsenaalissaan.

HAJU: Yllättävän mieto, pistävä.

MAKU: Sanoinkuvaamaton. Makeaa mätää sipulia, öljyistä bensiiniä ja mätää (laita haluamasi tuote tähän)

Kokonaisarvosana: Mahdoton antaa! Kokeile ja päättele itte!

Juu have nou honour! Letsa fight!