Aloe Vera Drink

Tarinat kertovat, että hellenististä maailmanjärjestystä pitkälle Intiaan saakka levittänyt, legendaariseen maineeseen noussut makedonialainen sotapäällikkö ja hallitsija, Aleksanteri Suuri (356 eaa.-323 eaa.), haavoittui vihollisen nuolesta sotaretkellään Palestiinassa. Haava tulehtui ja uhkasi pian Ison A:n henkeä. Kaukaa viisaana kaverina Allu oli kuitenkin hankkinut opettajakseen jälkipolvillekin tutun filosofi Aristoteleen, joka tutki potilaan ja lähetti papin noutamaan tervehdyttävistä ominaisuuksistaan tunnettua aaloeöljyä Sokotran saarella kasvavilta viljelmiltä. Pappi palasi öljyn kanssa ja pienen aloe vera hoidon jälkeen makedonialainen sotapäällikkö parani entistäkin ehommaksi. Parannuttuaan hän valloitti saaret – olihan Intiaan vielä matkaa monen taistelun verran - ja antoi seuranneista, menestyksekkäistä sotaretkistään suuren kunnian aaloen parantaville ominaisuuksille.

Kuten yllä olevasta tarinasta voi päätellä, Aloe Vera (suomeksi ”lääkeaaloe”) – nimellä tunnettu mehikasvi oli siis tunnettu lääke- ja nautintoaineena jo vuosituhansia sitten. Läntisen lääketieteen parissa kasvin ominaisuuksista ei kuitenkaan ole saatu tähän päivään mennessä selviä tai yhdenmukaisia tuloksia. 

Tämä on muuten todella ikävä puoli modernissa lääketieteessä yleensäkin: Vaikka jokin reseptivapaa ja puoli-ilmainen lääkeaine on todettu vuosituhansien ajalta toimivaksi ja parantavaksi, pitää sille suorittaa silti kaiken maailman testejä niin hiirillä kuin ihmisilläkin. Kaikkein ärsyttävintä on kuitenkin se, että vaikka tiibetiläismunkit olisivat kymmenien sukupolvien ajan käyttäneet kasvia x ja todenneet sen kiistattomasti muuntavan nauttijansa punaiseksi, tultasyökseväksi lohikäärmeeksi, parantavan kihdin, sokeritaudin, lapsettomuuden ja kuoleman, sekä pidentävän ohessa käyttäjänsä miehuutta viidellä tuumalla, niin länsimainen lääketiede tylsyttää tämänkin jotakuinkin seuraavanlaiseen muotoon:  

”Kasvin x lääketieteelliset ominaisuudet ovat kiistanalaisia. Kymmenien vuosien kliinisten testien jälkeen kasvin on oraalisesti nautittuna todettu aiheuttavan maksavauriota 0.67 prosentille koe-eläiminä käytetyistä rotista. Lisäksi kasvi saattaa kenties ehkä, diabeettisilla mangusteilla suoritettujen kokeiden perusteella, toimia veren sokeriarvoja nostavasti tai alentavasti.” 

Siis mitä pirua tämä tällainen muinaisten ihmelääkkeiden maahanampuminen kerta toisensa jälkeen on? Varmasti lääketehtaiden ja tutkijoiden salajuoni, etteivät ihmiset äkkäisi muinaisten kansanparantajien viisautta ja lakkaisi syömästä lääkebisnekselle tuottoisia pillereitä ja muita litkuja! Onneksi Antiikin Aleksanteri tiesi paremmin ja raijasikin tarinan mukaan aaloeta mukanaan vankkureissa sotiessaan pitkin Persiaa. Hän kuoli 32-vuotiaana, todennäköisesti jonkinlaiseen kuumetautiin.

Kuljeskellessani syksyn lyijynharmaan melankolisilla väreillä maalaaman kotikaupunkini katuja, syttyi mieleeni tarinan innoittamana kaiken harmauden tieltään kevätauringon tavoin pyyhkäissyt idea: Jos Alexander the Great valloitti aaloen voimalla oman aikansa tunnetun maailman, voisinko minäkin tehdä saman aineen avulla jotakin vähintään yhtä eeppistä? Kauaa ei tarvinnutkaan mielen mietelokeroita kaivella kun jo keksin, mitä tekisin. Toteuttaisin nimittäin unelman, joka polttelee aina välillä jokaisen kunnon Tampereen kansalaisen mielissä: Voisin viimeinkin varustaa tamperelaisarmeijan ihmeitä tekevällä aaloella ja valloittaa Turun, tuon rannikon saastaisen satamakaupungin sen outoa kieltä mongertavilta asukeilta!

Koska minulla ei ollut aikaa (eikä rahaa, sen puoleen) lähteä etsimään aaloeta Sokotran saarelta, niin suuntasinkin sen sijaan vakaat askeleeni kohti Tampesterin East Asia Martia, vesipisaroiden rummuttaessa sotaisaa tahtiaan katuun. Matka ei ollut turha: Aaloe-juoma osui silmiini kyseisen puljun kylmäkaapista ja päätyi pika pikaa kassan kautta kassiin ja mukaani. Tuotteen oli valmistanut Thaimaalainen Thai Agri Foods Public Company Limited, varsinaisen tuotemerkin ollessa nimeltään Foco. Mikä parasta, ihmelääkkeen hintakin oli huokea: Alta kahdella eurolla sain mukaani purnukan, jonka voimalla sotaretkeni toteutettaisiin. Suunnitelman ensimmäinen osa oli toiminut täydellisesti! Ainoa asia, mikä minua huoletti, oli se, että tätä elämän eliksiiriä valmistetaan näemmä nykyään teollisesti. Tarkoittiko tämä sitä, että turkulaisetkin olisivat voineet saada sen haltuunsa?! Nyt piti toimia nopeasti.

Ennen juoman jakamista valloitusarmeijalleni (jota en ollut ihan vielä koonnut aseisiin), päätin kuitenkin testauttaa ainetta lähimpien neuvonantajieni toimesta. Suuren päällikön esimerkkiä ja rohkeutta näyttäen altistin myös oman corpukseni koealustaksi aaloejuomalle. Muutenkin olin juuri sopiva kandidaatti kokeilemaan aaloen parantavia vaikutuksia, olinhan onnistunut aivan äskettäin haavoittamaan itseäni saamalla tikun sormenkynteni alle. Avasin modernisti todella tukevaan (siis aivan käsittämättömän paksusta pellistä tehtyyn), kolmen ja puolen desin vetoiseen metallitölkkiin pakatun nektarin ja join ahnaasti. Ensikulausta seurasi pieni hämmennys ja yllätys, kun imelänmakean nesteen seurana suuhun hulahti outoja kokkareita. Ehdin jo säikähtää, että turkulaiset olisivat juonikkuudessaan ja kavaluudessaan vaikuttaneet siihen, että minulle myytäisiin pilaantunutta ja jopa myrkytettyä juomaa! Nopea perehtyminen asiaan kuitenkin sai mieleni huojenemaan, sillä ”kokkareet” kuuluivat asiaan. Nämä hieman hyytynyttä liivatetta muistuttavat palaset olivat nyt sitten sitä pikanttia Aloe Veraa ja siis olennainen osa juomaa. Pieni yllätys oli myös se, että vaikka tölkki sihahti avattaessa, niin hiilihappoa ei tuotteessa ollut lainkaan.

Salainen (?) ase

Vaikka kokkareisen mehun juominen tuntuikin aluksi oudolta, tottui tuntemukseen nopeasti. Maultaan aaloejuoma oli melko makeaa ja mukaan lisätty hunaja erottui melko selvästi. Yleisesti ottaen maussa oli vielä lisänä myös tarkemmin määrittelemätöntä ”hedelmäisyyttä”. Aaloen palaset maistuivat itsessään melko miedoille ja edellä mainitun makeille. Vaikka juoma ei elämää suurempia intohimoja herättänyt puoleen tai toiseen, niin kaikki neuvonantajani eivät olleet kuitenkaan täysin vakuuttuneita juoman tehosta tai sen koostumuksen miellyttävyydestä. Eräs heistä kuvaili aaloegeelinpalasten sattumoittaman juoman juomisen tuntuvan siltä, kuin purkista tulisi kokkareista oksennusta suoraan suuhun. Yleisellä tasolla juomaan olisi myös kaivattu hiilihappoa piristämään koostumusta. Kun vielä näytti siltä, että aaloella voitelemani, vioittunut kynsikään ei eheytynyt mitenkään silminnähtävästi, niin päädyin raskain mielin siihen tulokseen, että ehkä emme ole sittenkään vielä valmiita kohtaamaan turkulaisia, eikä Locon Aloe Vera Drink ole edelleenkään se taistelun ratkaisijaksi hartaasti etsimämme ihmease.

Pitkään asia ei kuitenkaan jaksanut harmittaa, sillä ovathan kaupunkimme etniset ruokakaupat täynnä kaikenlaisia tuotteitta, joita en ole vielä testannut. Kenties hyllyjen kätköissä, hintalappujen keskellä, lojuu tälläkin hetkellä juuri se salainen ase, jonka avulla minusta tulee postmoderni Aleksanteri ja ohessa vielä joku päivä voitamme taistelun…Jos jokin on varmaa, niin se, että sen etsiminen tulee ainakin olemaan mielenkiintoinen, maukas ja hauska tehtävä!

MAKU: Imelän makea, hunajainen, hedelmäinen

HAJU: Miedon hedelmäinen

Kokonaisarvosana: 3+ / 5

Äskettäin Alexandrian kaupungin raunioista löydetty aikalaistodiste siitä, että Aleksanteri Suuri todellakin luotti taisteluissaan aaloen parantavaan voimaan!*

*Kuva manipuloitu. Photo manipulated. Poorly.